Omatoiminen kodin allergiasaneeraus

Allergiasaneeraus = haittaa aiheuttaviin sisäilmatekijöihin vaikuttamista, niiden vähentämistä tai poistamista asuinympäristöstä.

Allergiaoireiden ehkäiseminen ympäristöjärjestelyjen avulla on yhtä tärkeää, kuin lääkehoito!

Ensisijaisesti kodista tulee poistaa allergiaoireiden aiheuttajat. Tavarat järjestetään paikoilleen ja huolehditaan siivouksesta ja ilmanvaihdosta.

Kodin tavallisimmat allergeenit:


Eläinpöly

Eläinpöly on yksi voimakkaimmista allergiaoireiden aiheuttajista, myös eläimen sylki tai erite voivat allergisoida. Eläinten hilsepöly voi ärsyttää myös - ei allergisen, nuhaisen tai astmaisen henkilön limakalvoja epäspesifisesti. Kissojen ja koirien yleisyyden vuoksi niiden hilsepölyä on kulkeutunut ihmisten mukana käytännöllisesti katsottuna joka puolelle. Siksi niille altistutaan usein vaikka kotona ei koiraa tai kissaa olisikaan. Jyrsijöiden hilse herkistää nopeasti ja voimakkaasti. Häkkilinnut herkistävät melkein yhtä voimakkaasti kuin karvaiset lemmikkimme. Allergeenina on niiden hilse ja ulosteet. Myös lehmän ja hevosen hilseet herkistävät voimakkaasti. Niiden hilseelle ei juuri altistuta julkisilla paikoilla, joten allergiat haittaavat niitä, jotka ovat tekemisissä näiden eläinten kanssa. Kilpikonnasta ei irtoa allergeenista hilsepölyä, mutta sen virtsa ja ulosteet voivat herkistää kuivuessaan ja joutuessaan huonepölyyn. Akvaariossakin on vaaransa. Siinä on runsaasti levää, joka saattaa olla allergeenista. Myös valkuaispitoinen kalanruoka saattaa allergisoida.

Pölypunkkipöly - Yleisin yksittäinen astman aiheuttaja

Allergiaa aiheuttavat kokonaiset pölypunkit, kuolleiden pölypunkkien osaset sekä punkin ulosteet, jotka hajoavat kuivuessaan, jolloin muodostunut hienojakoinen pöly tarttuu tekstiileihin ja patjoihin. Pölypunkki viihtyy kosteassa ja lämpimässä ilmassa. Se viihtyy vuodevaatteissa, missä se ja sen eritteet jauhautuvat helposti patjoihin, tyynyihin, peitteisiin ja sekoittuvat huonepölyyn. Niitä esiintyy myös pehmustetuissa huonekaluissa, verhoissa, matoissa, taljoissa, koristetyynyissä ja pehmoleluissa. Käytännössä pölypunkki on ongelma sängyssä, jossa kosteus (→RH 45%) voi nousta yön aikana riittävästi pölypunkkien kehittymiseksi.

Muualla asunnossa kosteutta ei ole riittävästi, kun märkätilat  kuivataan käytön jälkeen. Pölypunkki käyttää ravinnoksi ihmisen hilsettä, mikä yhdessä kosteuden kanssa selittää runsaan esiintymisen sänkyvaatteissa.

Katso sivuilta myös osio Homeiden ja bakteerien terveyshaitat.

Punkkien torjuminen

  • Käytä helppohoitoisia ja hyväkuntoisia vuodevaatteita. Sijauspatja ja tyyny voivat olla ontelo - tai pallokuitutäytteisiä ja patja voi olla vaahtomuovia, mutta valitkaa kuitenkin ensisijaisesti tiukalla kankaalla verhoiltu joustinpatja.
  • Pese tyynyt kerran kuukaudessa, petauspatjat ja peitteet kerran vuodessa yli 58 asteisessa vedessä.
  • Imuroi ja tuuleta vuodevaatteet viikottain. Punkkikasvusto häviää kokonaan, jos vuodevaatteet tuuletetaan vähintään -18 asteessa 24 tuntia. Jos pakkasta on vähintään - 28 astetta kaikki punkit kuolevat 6 tunnissa. Kesäisin tyynyt voidaan käyttää pakastimessa tai →60- asteisessa saunassa tunnin ajan. Kuolleet punkit täytyy kuitenkin vielä muistaa ravistella tai imuroida pois vuodevaatteista. Käytännössä saunan kuumuudessa punkkien tuhoaminen onnistuu hallitusti, koska leutojen talvien johdosta pakkasta ei ole ulkona riittävästi.
  • Makuuhuoneen ilmankosteus alle 50 % ja lämpötila 20-22 C- astetta.
  • Älä sijaa vuodetta heti vuoteesta noustuasi, vaan levitä vuodevaatteet auki ja avaa tuuletusikkuna, jolloin vuoteen lämpötila ja kosteus saadaan laskemaan.
  • Vuodevaatteet tulisi uusia 8 - 10 vuoden välein.
  • Voimakkaasti punkkipölylle herkistyneet voivat suojata vuodevaatteet erityisellä mikrokuituisella suojakankaalla.
  • Mankelointi vähentää lakanoiden pölyävyyttä.

Mikäli asunnon pinnoille ja materiaaleihin on kertynyt suuria määriä epäpuhtauksia,= allergeenejä, voitte tilata meiltä asiantuntevan sisäilman ja materiaalien "homepuhdistuksen" ja desinfioinnin. Asiantuntijan suorittamassa puhdistuksessa asunnosta poistuu bakteerit, homeet, virukset, pölypunkit sekä materiaaleista irronneet kuidut. 

Varastopunkit

  • Näitä alle 0,2mm hämähäkkieläimiä löytyy navetoista, rehutehtaista, myllyistä, hedelmävarastoista, leipomoista ja jopa sairaaloista. Varastopunkkeja löytyy myös muualtakin kuin varastoista, niitä voi tulla kotiin vaikkapa koiranruokapaketissa tai kuivattujen hedelmien mukana. Punkit viihtyvät hyvin myös kosteus - ja homevaurioituneissa rakennuksissa.

Varastopunkkien torjuminen, punkeilta suojautuminen

  • Kosteuden ja lämmön alentaminen heikentää punkkien elin - ja lisääntymismahdollisuuksia. Hyvä ilmanvaihto ja tuuletus!
  • Huolellinen siivoaminen ja imurointi.
  • Punkeilta voidaan suojautua mm. käyttämällä varastotiloissa työskennellessä hengityssuojaimia, myös paljas iho peitetään vaatteella.
  • Varmasti punkkien aiheuttamasta oireilusta pääsee eroon hankkimalla meiltä makuuhuoneeseen (suosittelen ehdottomasti) jatkuvasti sisäilmasta mikrobi-itiöitä ja muita epäpuhtauksia tuhoava ilmanpuhdistin.

Huonekasvit, homeitiöt

  • Useimmat huonekasvit voivat allergisoida. Allergiseen kotiin suositellaan vain sellaisia kasvia, joita voidaan suihkuttaa tai pyyhkiä. Kotiin eivät sovi esimerkiksi huone-esikko, joka saattaa aiheuttaa kosketusallergiaa, limoviikuna, fiikus ja tyräkit, joiden erittämä maitiaisneste kuivuessaan ja joutuessaan huonepölyyn voi allergisoida, vehkakasvit voivat aiheuttaa nuhaa ja astmaa, saniaiset ja pesäraunioinen itiöpölynsä vuoksi, jukkapalmu, rahapuu, kiinanruusu, kodinonni, saintpaulia, traakkipuu, vuoripalmu sekä kukkivat, tuoksuvat ja pölyttävät kukat.
  • Koristekasvien lehtien pinnat, kukkamulta ja ruukut ovat hoitamattomina hyvä kasvualusta homeelle. Homeitiöt aiheuttavat allergiaoireita, myös suoria ärsytysoireita, erityisesti ylähengitysteiden alueella voi esiintyä.

 

Vaate - ja tekstiilipöly

  • Tekstiilitapetit, nukkamatot, kokolattiamatot, ryijyt, villahuovat ja shaalit tai samettiverhot eivät kuulu allergiseen kotiin. Kodin voi sisustaa sileäpintaisilla, helposti puhdistettavilla, pölyämättömillä materiaaleilla, kuten trikoomatoilla, puuvilla - tai rullaverhoilla.
  • Pehmustettujen huonekalujen tulee olla helposti puhdistettavia, sekä tiivis - ja sileäpintaisia. Nahan lisäksi monet kankaat ovat sopivia. Irtotekstiilit, sohvatyynyt ja pöytäliinat lisäävät huoneilman pölyisyyttä.
  • Nahka on materiaalina kuitenkin erittäin helppo pitää puhtaana (suositeltava).

 

Pölysaneeraus ja siivous

  • Tavaroille tulisi olla kannelliset laatikot tai ovelliset kaapit kirjojen ja lehtien sekä koriste - esineiden säilyttämiseen.
  • Ovellinen kaappi myös eteisen vaatenaulakolle.

 

Siivous on saneerauksen ylläpitoa!

Päivittäin:

  • pesutilojen puhtaus
  • irtoroskien poistaminen
  • pölyjen pyyhintä kovilta pinnoilta nihkeällä liinalla
  • tavaroiden järjestäminen

Kerran viikossa:

  • perusteellinen siivous
  • lattiat, pinnat, kukat pyyhitään kostealla liinalla
  • patjojen imurointi ja vuodevaatteiden tuuletus

Pari kertaa vuodessa:

  • imuroidaan ja pyyhitään kostealla myös seinät ja katot. Katot voi pestä vain jos ne on maalattu kosteuden kestävällä maalilla. Yleensä kattoja ei voi pestä.
  • pestään keittiön seinät ja kaapit

 

Siivousvälineet

  • Nihkeään tai kuivaan mikrokuituliinaan pölyt tarttuvat, eivätkä leviä huoneilmaan.
  • Välineiden puhtaus
  • Usein pelkkä vesipesu riittää.

Imurointi

  • Nykyaikaiset pölynimurit suodattavat ilman niin tehokkaasti, ettei pölyä juuri pääse ilmaan. Ongelman muodostaa imurin aiheuttama poistoilmavirta, joka voi nostattaa siivottavasta huoneesta pölyn takaisin huoneilmaan, josta se siivouksen jälkeen laskeutuu takaisin pinnoille. Haittaa voi vähentää tehokkaalla tuuletuksella ja pyyhkimällä laskeutunut pöly n. kahden tunnin kuluttua imuroinnista pois pinnoilta ja lattioilta kostealla liinalla. Imuroitaessa kannattaa myös seurata, että imurista tuleva poistoilma virtaa puhtaaseen alueeseen päin. Keskuspölynimuria käytettäessä näitä ongelmia ei synny, koska poistoilma menee suoraan ulos. Kannattaa sijoittaa nykyaikaiseen, kunnollisilla suodattimilla varustettuun imuriin.

TÄRKEÄÄ! Markkinoilla on jo saatavana imureita, jotka keräävät pölyn suoraan pieneen vesiastiaan, imurissa ei ole erillistä pölypussia. Tällainen imuri ei levitä lainkaan pölyä, koska imujäte tulee suoraan vesisäiliöön jossa se sekoittuu pölyämättä veteen. Tällaisella imurilla voi poistaa myös nesteitä. Allergisen henkilön kotiin erittäin suositeltava.

Ilmanvaihto 

  • Pölysaneerauksen, säännöllisen siivoamisen ja oikein säädetyn ilmanvaihdon avulla huoneilma pysyy tavallisesti puhtaana ja raikkaana.
  • Ilmanvaihdon tulee olla toiminnassa jatkuvasti, paine-iskuja tuottavia tehon muutoksia ei saa olla. Asunnon ilman tulisi vaihtua vähintään kerran kahdessa tunnissa. Liiallinen säästö sisäilman (= terveyden) kustannuksella ei ole järkevää! Ilmanvaihdon tulisi toimia tehokkaasti (varmistettava) myös ruoanvalmistuksen, siivouksen ja pyykinkuivatuksen aikana sekä kylpyhuoneen ja saunan käytön jälkeen.
  • Ilmanvaihtokanavat, sekä tulo - ja poistokanavat vaativat muutaman vuoden välein puhdistamista. Suosittelemme yhtiömme tuottamaa desinfiointiliuoksella höyrydesinfiointia.
  • Tuloilmansuodatin ja poistoilmaventtiilit tulisi puhdistaa tai vaihtaa n. kaksi kertaa vuodessa.
  • Liesituuletin tulisi puhdistaa n kerran kuukaudessa

Katso sivuilta myös osio Ilmanvaihto.

SINCE 1982


Tavoitteemme on saada rakennuksissa yleisesti esiintyvät kosteus- ja homeongelmat asiantuntevan tutkimuksen kautta hallintaan.


Myrkkyjä tuottavia homeita eri kasvuvaiheissa

Penicillium_expansum Stachybotrys (2)
Penicillium_expansum_2 Stachybotrys_chartarum
Penicillium_expansum_4 Stachybotrys