Maanvarainen alapohja painuu

Kun maanvarainen alapohja valetaan betonista, se kutistuu kovettumisen jälkeen n. 1 % jolloin esimerkiksi betoni tai tiiliseinän " tiukaksi" tarkoitettuun liittymään tulee betonin kutistumisen johdosta ilmavuoto, jossa alapohjasta pääsee helposti asunnon sisäilmaan mikrobi-itiöt ja niiden tuottamat mikrobi-toksiinit sekä pesäkkeen kasvullisten (vegetatiivisten) solujen aineenvaihduntatuotteet.

Vaikka useat noista yhdisteistä ovat haisevia ja tunnistettavia, pitoisuudet voivat sekoittua sisäilmaan niin, ettei sitä aistinvaraisesti havaitse. Asukkaat voivat kuitenkin oireilla ja altistuksen lisääntyessä myös selkeitä terveyshaittoja voi esiintyä.

Maanvaraisen alapohjan painuminen on yleistä vanhempien talojen osalta, jolloin alkusyynä on aina vapaan veden pääsy pohjatäyttöön salaojien puuttumisen tai niiden huonon toimintakunnon johdosta. Suuri määrä talon alle päässyttä vettä voi tiivistää pohjatäyttöä, jolloin sen tilavuus pienenee, ja kevyesti raudoitettu maanvarainen betonialapohja painuu hieman alemmaksi, jolloin 10-30 mm:n kokoisia rakoja syntyy.

Pieniä alapohjan painumia eivät asukkaat helposti havaitse, yleensä asukkaiden oireilun ja terveyshaittojen paheneminen aiheuttaa sisäilman tutkimusten käynnistymisen, jolloin sisäilmasta voi löytyä esimerkiksi mikrobi-itiöitä tai mikrobi-toksiineja, joka viittaa lähes aina mikrobikasvustoon alapohjassa tai muussa rakenteessa.

SINCE 1982


Tavoitteemme on saada rakennuksissa yleisesti esiintyvät kosteus- ja homeongelmat asiantuntevan tutkimuksen kautta hallintaan.


Myrkkyjä tuottavia homeita eri kasvuvaiheissa

Penicillium_expansum Stachybotrys (2)
Penicillium_expansum_2 Stachybotrys_chartarum
Penicillium_expansum_4 Stachybotrys